Kirjaudu

Joskus myös oikeus voittaa

27.2.2009 19.36 | Jani Korhonen | Politiikka

Olen blogissani kritisoinut paria KKO:n päätöstä, ja tulen luultavasti kritisoimaan niitä jatkossakin. Välillä on kuitenkin mukava saada todeta, että oikeusjärjestelmämme voi toimia myös oikeudenmukaisesti: Uuden Suomen juttu kertoo, että Vesa Keskistä aiheettomasti raiskauksesta syyttäneet naiset ovat saaneet ehdolliset vankeusrangaistukset ja maksettavakseen 18 000 euron korvaukset. >>

KKO: viranomaisille valehtelu ei ole rikos

Korkeimman oikeuden päätöksissä riittää ihmeteltävää. Verkkouutiset kertoo tapauksesta, jossa perheenyhdistämislain perusteella Suomeen tullut etiopialaisnainen haki ja sai kahden vuoden aikana yli 55 000 euroa sosiaalietuuksia. Myöhemmin kävi ilmi, että naisen viranomaisille antamat tiedot olivat vääriä ja, että henkilö, jonka ”perhettä” oltiin yhdistämässä, ei itse asiassa ollutkaan naisen lasten isä, eikä hänen ja naisen välinen avioliittokaan ollut todellinen. >>

Harvinaisempia Halla-aho -sitaatteja

18.2.2009 19.20 | Jani Korhonen | Politiikka

Näitä lainauksia Jussi Halla-ahon Scripta-blogista et näe televisiosta etkä valtakunnallisista sanomalehdistä. >>

Ei oteta karkoitettuja rikollisia takaisin

17.2.2009 22.38 | Jani Korhonen | Politiikka

Helsingin Sanomat kertoo, että lukuisiin rikoksiin syyllistynyt karkoitettu somali ei saisi jäädä Somalimaahan, koska hän on syntynyt Mogadishussa. (Somalimaa ei katso olevansa osa Somalian valtiota.) Miksi mies edelleen soittelee Suomeen ja miksi Hesari kirjoittaa hänestä? >>

Tukia, tukia, tukia

15.2.2009 15.48 | Jani Korhonen | Politiikka

SDP:n varapuheenjohtaja Maria Guzenina-Richardson tekee sitä, mitä SDP:n varapuheenjohtajan odotetaankin tekevän - vaatii yhteiskunnalta lisää tukia. Ja mikäs niitä on vaatiessa. Lisätuet maksetaan veronmaksajien taskuista, ja sekä tuen saaja, että vaatija ovat (hetken aikaa) tyytyväisiä. Lisätuissa on kuitenkin se vika, että ne eivät ratkaise itse ongelmaa. >>

Törkeää epätasa-arvoa mainonnan eettisessä neuvostossa

12.2.2009 12.57 | Jani Korhonen | Politiikka, Viihde

Ilta-sanomien uutisen mukaan mainonnan eettinen neuvosto on antanut huomautuksen ravintola Rymy-Eetun Oktoberfest -mainoksesta, jonka huonosti rajatussa valokuvassa esiintyi nainen pukeutuneena baijerilaiseen kansallispukuun. Päätös syntyi neuvoston naisjäsenten äänin 5-2. >>

Suhteellisesta vaalitavasta ja KD & PS -vaaliliitosta

8.2.2009 15.28 | Jani Korhonen | Politiikka

Perussuomalaisten ja kristillisdemokraattien vaaliliitto eurovaaleissa sai minut pohtimaan, tai no, lähinnä kritisoimaan nykyisin käytössä olevaa suhteellista vaalitapaa. Tuossa vaaliliitossa tulee omalta kohdaltani selvimmin esille suhteellisen vaalitavan huonous. >>