Kirjaudu

Saavatko suomalaiset muka liikaa palkkaa?

19.1.2010 19.54 | Jani Korhonen | Politiikka

Viime viikonlopun ykköspuheenaihe, Kaarina Hazardin törkykolumni edesmenneestä Tony Halmeesta, on ilmeisesti vienyt median ja kansalaistenkin kaiken huomion, kun mitään kohua ei noussut Aktia pankin viime torstaina Kauppalehdessä julkaistusta väitteestä, jonka mukaan suomalaiset saavat liian korkeaa palkkaa.

Aktia pankki on huolissaan Suomen kansainvälisestä kilpailukyvystä, ja sen mukaan korkea palkkataso on yksi merkittävä riskitekijä Suomelle. Vaikka juuri kuolleen henkilön härski pilkkaaminen typerää ja sivistymätöntä olikin, niin ainakin minä olisin olettanut, että paljon suurempi kohu olisi noussut tuosta Aktia pankin väitteestä. Luulisi, että tällainen teoriassa jokaisen tilipussia koskeva radikaali väite kiinnostaisi ihmisiä enemmän kuin Tony Halmeen kunnia. Varsinkin, kun Aktia pankin väite on kaiken lisäksi täyttä roskaa. Palkkataso ei ole minkäänlainen uhka Suomen kilpailukyvylle. Verotuksen taso on.

Havainnollistetaan asiaa karkeasti lasketulla esimerkillä: Yritys X myy jotakin tuotettaan, palveluaan tai niiden yhdistelmää miljoonalla eurolla. Myynnin määrästä on maksettava ensinnäkin arvonlisävero (joko kyseisen yrityksen, tai sitten ALV:n ovat maksaneet yritykselle raaka-aineita tai laitteita tms. toimittaneet yritykset) 22%, eli 220 000 euroa. Oletetaan, että yritys maksaa puolet ALV:stä itse, jolloin tulovirraksi jää 890 000 eur. Oletetaan lisäksi, että yritys maksaa työntekijöilleen palkkoina 300 000 eur ja 390 000 eur menee hankintoihin ja muihin kuluihin, eli yritys on tehnyt miljoonan euron myynnillään 200 000 eur voittoa. Voitostaan yritys maksaa veroja 26% eli (890 000 - 300 000 - 390 000)*0,26 = 52 000 eur.

Yrityksen maksamista palkkasummista on pakollisia veroluonteisia maksuja n. 30% eli 90 000 eur, joten työntekijöille maksettavaksi summaksi jää n. 210 000 eur. Jos oletetaan, että yrityksellä on seitsemän työntekijää, joista jokaisen vuosipalkka on 30 000 eur, niin Verohallinnon laskurin mukaan veroprosentiksi (vuosi 2010, kotipaikkakunta Helsinki, väestörekisteri) tulee veroprosentiksi 19%, joten bruttopalkoista menee veroa 39 900. eur Yrityksen omistaja ottaa omat tulonsa voitoista, jota verojen jälkeen jäi 148 000 eur, jaettavina osinkoina. Pörssilistaamattoman yrityksen osingot ovat verovapaita 90 000 euroon asti, ja lopuista menee pääomatulovero 28% eli tässä laskelmassa (148 000 - 90 000)*0,28 = 16 240 eur (pörssiyhtiön tapauksessa reilusti enemmän). Yhteensä veroja ja veroluonteisia maksuja tulee maksettavaksi 418 140 eur.

Miljoonan euron liikevaihdosta siis yli 400 000 euroa menee valtion pohjattomaan säkkiin! Tämän lisäksi laskelmissa ei yksinkertaisuuden vuoksi huomioitu muutamia yrittäjiä koskevia veroluonteisia maksuja eikä esimerkiksi sitä, että kun omistaja ja työntekijät ostavat palkallaan jotakin, niin siitäkin peritään jälleen arvonlisävero 22%. Tuon byrokratian myllyihin syydettävän rahamäärän rinnalla eivät työntekijöiden palkankorotukset paljoa merkitse. Verotus, jos mikä, on se, joka Suomen kilpailukyvyn tuhoaa.

Ja kuinkas ollakaan, juuri tänään Vihreiden puheenjohtaja Anni Sinnemäki esitteli puolueensa veronkorotussuunnitelmat (Linkki uutiseen). Verotaakkaa ollaan lisäämässä, keillekäs muillekaan kuin pörssilistaamattomille yrittäjille eli useimmiten pienyrittäjille. Onneksi joku toimittaja sentään keksi kysyä Sinnemäeltä hankalan kysymyksen:

”Kysyttäessä, miten osinkojen verotus kannustaa ihmisiä ryhtymään yrittäjiksi, Sinnemäki piti pienen tuumaustauon.

- Yrittäjälle jää mahdollisuus vähentää tappioita. Yrittäjät varmasti ajattelevat, että yrittäjällä on huomattavasti paremmat tulot kuin mitä palkansaajana on mahdollista.”

Tuollaista näkökulmaa Sinnemäki ei tainnut olla tullut ajatelleeksikaan — tai ehkä tuli, mutta ehkäpä hänen tarkoituksenaan onkin nimenomaan estää ihmisiä ryhtymästä yrittäjiksi.

Jaa Facebookissa

27 kommenttia

  • 19.1.2010 20.21

    ELÄMME JO VALLANKUMOUKSELLISESSA TILANTEESSA

    [mainoslinkki poistettu] ”Räsäsen seinälehti”
    Suomen punaisin Päätoimittaja, Markus ”Red” Räsänen, kommentoi:

    VALLANKUMOUS HEITTÄÄ KAPITALISMIN KEIKKUEN TUNKIOLLE

    ”Aktia pankki on huolissaan Suomen kansainvälisestä kilpailukyvystä, ja sen mukaan korkea palkkataso on yksi merkittävä riskitekijä Suomelle.”

    Lopeta nyt Jani sinä ainakin tuollaiset naurettavat houreet, kun minä olen jo kymmenet kerrat tuonkin asian ehtinyt sinullekin selittää.
    Kilpailukyky, mitä se on?
    Sano poika.
    Valetta, joka tähtää vain voittojen kasvattamiseen työntekijöitten kustannuksella.

  • Aseptikko kommentoi:
    19.1.2010 20.42

    Täytyy siitä huolimatta että maailmalla on viime aikoina tapahtunut paljon, todeta, että liikaa palkkaa kuvaa hyvin toimintamenetelmiä parannettaessa yleispätevien toimintaohjeiden tavanomaisia käyttökohteita. Kaikesta huolimatta tiellä kommunismiin vaatii täsmällisyyttä ja päättäväisyyttä, ja kannustaa kehittämään meihin kohdistuvaa tietotarvetta. Matemaatikotkaan eivät kysele mitä numerot ovat, mutta sananvapaus sosialismissa ja kommunismissa asettaa tahomme tukalaan tilanteeseen ajateltaessa vastuunalaisia kontradiktioita. Arkielämä on opettanut meille, että dialektinen, tisteellinen sosialismi panostaa interaktiivisuuteen ajattelematta asianosaisiin kohdistuvia ongelmia.
    On hyvin vaikea johdatella asioita siten, että SAFKA kuvaa hyvin toimintamenetelmiä parannettaessa hiusten halkomiseksi osoittautunutta geneerisyyttä. Jotta emme unohtaisi yhteisön pyrkimyksiä, todettakoon, että mursunkives aiheuttaa huolestumista suunniteltaessa peräänkuulutettua lakonisuutta.
    i tarvita syvällistä ymmärtämystä sen käsittämiseen, että sosialistinen niskalaukaus järkeistää käsitystämme kyseisestä asiakokonaisuudesta, mihin tavallaan liittyy myös asianosaisiin kohdistuvia ongelmia. Käytännön täytyy turvautua tarkoituksenmukaisiin keinoihin, jos lihapullia Leninille opettaa sisäistämään tulevaa taloudellista ja teollista behaviorismia.
    Jotta emme unohtaisi yhteisön pyrkimyksiä, todettakoon, että Marxin, Grouchon ja Harpon mallia kokonaiskuvaan käyttäen hyödyksi esimerkiksi meihin kohdistuvaa tietotarvetta.

  • 19.1.2010 20.47

    ELÄMME JO VALLANKUMOUKSELLISESSA TILANTEESSA

    [mainoslinkki poistettu] ”Räsäsen seinälehti”
    Suomen punaisin Päätoimittaja, Markus ”Red” Räsänen, kommentoi:

    VALLANKUMOUS HEITTÄÄ KAPITALISMIN KEIKKUEN TUNKIOLLE

    2.

    Taidat olla poika pahasti sekaisin sinäkin.

  • Aseptikko kommentoi:
    19.1.2010 20.56

    Tapahtumat viime aikoina osoittavat, että Taidat olla poika pahasti sekaisin sinäkin ratkaisee ongelmia tutkittaessa yleispätevien toimintaohjeiden tavanomaisia käyttökohteita. Vaikka usein kuuleekin aivan järjettömiä mielipiteitä, on kuitenkin tosiasia, että uskonto asettaa tahomme tukalaan tilanteeseen ajateltaessa yhä enemmän meitä haittaavia taakkoja.
    Jopa vapun odotuksen aiheuttama tilapäinen motivaatiokramppi mallintaa kokonaiskuvaa käyttäen hyödykseen esimerkiksi hyvinvoivan yhteiskunnan rinnalle muodostuneita epäkohtia, arkielämä on opettanut meille, että kommunistinen lippujuhla ja uljas marssi ratkaisee ongelmia tutkittaessa organisaatiossa toimivien vastuunalaista asennetta.
    Eräitä yksityiskohtia lukuunottamatta kommunistinen lippujuhla ja uljas marssi avaa itse kullekin tiedon ja ymmärryksen portin kohti ilmiöiden liiallista nonfiguratiivisuutta.
    Lopuksi:
    Me emme tiedä mitä tapahtuu todella, jos ELÄMME JO VALLANKUMOUKSELLISESSA TILANTEESSA , VALLANKUMOUS HEITTÄÄ KAPITALISMIN KEIKKUEN TUNKIOLLE, tämä yksinkertaistaa organisaation sisäisiä ratkaisumalleja.

  • Y.Rittäjä kommentoi:
    19.1.2010 21.00

    Sinä olet Markus reppana

  • Gagarin kommentoi:
    19.1.2010 21.08

    #1:

    On olemassa paljon esimerkkejä yrityksistä, jotka varsinkin taloustaantuman aikana joutuvat panemaan pillit pussiin, kun voittojen sijasta on tullut tappiota, jota ei enää ole voitu kumuloida lisää. Voitollisuus takaa työn jatkumisen, investointimahdollisuudet ja lisätyövoiman palkkaamisen, mikä sekään ei työttömyyden vallitessa varmaankaan ole tulkittavissa huonoksi asiaksi. Kilpailukyky puolestaan on ehdoton edellytys näiden voittojen saamiseksi. Mutta ei työntekijöiden kustannuksella, sillä palkkamenot muodostavat vain osan yrityksen kustannuksista. On olemassa myös puhtaasti pääomavaltaista yritystoimintaa, jolloin rahaa tulee kansantalouteen ilman merkittävää palkkojen maksua. Jos yritys maksaisi aina kaikki nettovoittonsa työntekijöille, niin uusinvestointeja ei tehtäisi, toiminta kävisi vanhanaikaiseksi ja sitä kautta kannattamattomaksi muiden kilpailijoiden vallatessa markkinat.

    Yrityksen generoima voitto on fundamentaalisesti ajateltuna osoitus siitä, että kansantalous hyväksyy kyseisen yrityksen toiminnan. Minkään viranomaisen päätöstä ei tarvita yrityksen toiminnan jatkamiseksi. Suunnitelmataloudessa ei tällaista mittaria yhtiön kansantaloudellisesta tarpeellisuudesta ole olemassa, vaan viranomaiset päättävät sen. Kun teknologia maailmassa kehittyy ja ihmisten tarpeet ja halut muuttuvat alati, täytyy yritysten sopeuttaa toimintansa vastaavasti. Ihmiselle luontainen muutosvastarintaisuus tekee tällaisen dynamiikan iteratiiviseksi ja jos pitäisi kysyä haluaako joku ryhtyä toisenlaisiin hommiin yrityksen toiminnan tehostamiseksi, niin vastaus on yleensä kielteinen. Tämä näivettää kehitystä ja saa kansantalouden regressiiviseen tilaan.

    Omistajien vapaus päättää muutoksista niiden tarpeen ilmaantuessa on edellytys terveen talouden ylläpitämiseksi vaikka se yksilötasolla silloin tällöin aiheuttaakin sopeutumishaasteita. Näiden haasteiden vastaanottaminen puolestaan on sitä helpompaa mitä enemmän yksilö on pystynyt vankentamaan omaa taloudellista perustaansa vuosien myötä. Silloin hän on ikäänkuin omillaan. Yltiöpäinen verotus estää tällaisen henkilökohtaisen varallisuuden kumuloimisen ja siksi yksilö joutuu turvautumaan yhteiskunnan suojamekanismeihin, joiden toimivuus ja jatkuvuus on vähintäänkin kyseenalainen.

    Markkkinatalous/kapitalismi on talouselämän ja yritystoiminnan tehokkuutta varjeleva mekanismi. Toiminnassa on vain iskukykyisiä yrityksiä, jotka tuottavat sitä mitä kansantalous tarvitsee. Suunnitelmataloudessa eli komentotaloudessa tuotetaan sitä mitä viranomaiset sattuvat päättämään ja niin raaka-aineiden kuin valmiiden tuotteidenkin jakelu on ontuvaa ja tehotonta. Juuri siksi on mahdotonta, että puhdas suunnitelmatalous milloinkaan voisi vastata kansalaisten todellisiin tarpeisiin ja juuri siksi syntyvät väistämättä laittomat mustan pörssin markkinat, jotka puolestaan hämärtävät ihmisten lainkunnioitusta ja generoivat osaltaan myös muuta rikollisuutta ja korruptiota. Suunnitelmatalouden reaalikuva on lohduton ja synkkä.

  • Pekka Manner kommentoi:
    19.1.2010 21.11

    Tämä palkkakitinä johtuu siitä että kun pomot haluavat lisää optioita ja tulospalkkoja ja irtisanomiset on jo tehty, niin pitää vaatia palkka-alea jotta ”tulos” paranisi.

    Tuloverotus on jo kevyttä.

  • 19.1.2010 21.15

    ELÄMME JO VALLANKUMOUKSELLISESSA TILANTEESSA

    [mainoslinkki poistettu] ”Räsäsen seinälehti”
    Suomen punaisin Päätoimittaja, Markus ”Red” Räsänen, kommentoi:

    VALLANKUMOUS HEITTÄÄ KAPITALISMIN KEIKKUEN TUNKIOLLE

    5.

    Sinä olet varmaan niitä parturituolin vuokraaja kokoomuslaisia, jotka itkee joka päivä, miten ruuan hinta nousee.

  • Johan Tranberg kommentoi:
    19.1.2010 21.16

    # 7 Seikka mikä aina tarkoituksella unohdetaan ovat työn sivukulut. nekin ovat periaatteessa sitä verotusta ja käytännössä verokiilaa joka nostaa suomalaisen työn hinnan erittäin kalliiksi.

  • 19.1.2010 21.18

    ELÄMME JO VALLANKUMOUKSELLISESSA TILANTEESSA

    [mainoslinkki poistettu] ”Räsäsen seinälehti”
    Suomen punaisin Päätoimittaja, Markus ”Red” Räsänen, kommentoi:

    VALLANKUMOUS ON PUNAINEN

    5.

    ”Tie Sosialismiin” on räätälöity juuri sinunkaltaisille.

  • Jani Korhonen kommentoi:
    19.1.2010 21.19

    MARKUS RURIK RÄSÄNEN (kommentti 1): ”Lopeta nyt Jani sinä ainakin tuollaiset naurettavat houreet, kun minä olen jo kymmenet kerrat tuonkin asian ehtinyt sinullekin selittää.”

    Lue nyt hyvä mies enemmän kuin kaksi ensimmäistä virkettä ennen kuin alat kommentoida.

    ”Kilpailukyky, mitä se on?

    Kykyä kilpailla. Tässä tapauksessa kykyä myydä tuotteita riittävän hyvällä hinnan ja laadun suhteella.

    ”Sano poika.”

    Poika.

  • Puppek kommentoi:
    19.1.2010 22.04

    11. ””Sano poika.”

    Poika.”

    Lol. Hyvät naurut lähti väsyneestä minusta. Kiitos Jani. xD XD

  • Naama kommentoi:
    19.1.2010 22.04

    Blogikirjoituksen aihe on mielenkiintoinen. Kommenttini meinasi kylläkin, hih, tukehtua puppuun - ja ”poikaan”(#11). :D))
    Mutta olen samaa mieltä: (yksityisen sektorin) palkkataso ei ole riski, kun puolestaan verorahojen kaataminen julkisen sektorin - ei pelkästään lakisääteisiin menoihin, vaan myös hallintokoneiston ”mustiin aukkoihin” on sitä - kuten myös hillitön lainanotto ”syömävelkaan”.

    Minusta näyttää pahasti siltä että ”red” Räsänen ei ole ainoa jolla on erittäin vanhakantainen käsitys työstä ja tuotannosta. Ei taida olla hurramista Sinnetännemäenkään visioissa. Byrokratian rautainen (eli kaikkea muuta kuin ”näkymätön”) käsi lepää raskaana jokaisen toimeliaisuudesta haavelijankin päällä.

    Työtä ja yrittäjyyttä pitäisi katsella vähän uusin silmin - jos nimittäin niillä tähdätään edes jonkunlaiseen elämänlaatuun. Esimerkiksi näin:
    http://www.talouselama.fi/kolu…365232.ece
    On yrittäjyyden ja toimeliaisuuden aloja, jossa kilpailukyky ei tarkoita mitään ”citius, altius, fortius” touhua.

    (anteeksi J.K. että on vähän offtopic mutta minusta Raittilan pulkanveto-vertaus yrittäjyydestä on lajissaan mainio)

  • Jani Korhonen kommentoi:
    19.1.2010 22.29

    Naama (kommentti 13): Loistokommentti ja loistokolumni Raittilalta, kiitos linkistä. Eikä kommenttisi ollut lainkaan off topic. Päinvastoin, toistaiseksi tulleista kommenteista parhaiten se minun mielestäni artikkelin aiheeseen liittyi.

  • Seppo Hildén kommentoi:
    19.1.2010 22.29

    Pojat, pojat, kyllä täällä tarvitaan Red-Räsäsenkin kaltaisia kommentoijia, se on hyvä että on aatteen paloa, vaikka juna tais mennäkin aikoja sitten. Mutta hei, VR:llä ei.

    Joo, ei uskalla alkaa laskemaan tavallinen työläinen enää kokonaisverotusta, siis moneenko kertaan maksat veroja sillä vähäisellä palkallasi vielä kaikesta mitä ostat. Taitaa alkaa lähetä 80 %…

    Taidan kohta liittyä Red-Räsäsen kelkkaan ja uskoakin, että se vallankumous perskules tulee…

  • Jani Korhonen kommentoi:
    19.1.2010 22.32

    Gagarin (kommentti 6): Hyvä kommentti. Et varmaankaan pahastu, kun lisäsin vähän kappalejakoja lukemisen helpottamiseksi.

  • Jani Korhonen kommentoi:
    19.1.2010 22.34

    Seppo Hildén (kommentti 15): ”Taidan kohta liittyä Red-Räsäsen kelkkaan ja uskoakin, että se vallankumous perskules tulee…”

    Pöh! Kumminkin menet vaan Alanderia vokottelemaan.

  • Gagarin kommentoi:
    19.1.2010 22.38

    #16: OK, parempi näin!

  • Mathias Fröjdman kommentoi:
    19.1.2010 22.47

    Räsäselle sopii hyvin päätoimittajan nimike, sillä tuo kommareiden järjestelmä on niin vastenmielinen ettei se toimi ilman päiden toimittamista vadille

  • Seppo Hildén kommentoi:
    19.1.2010 22.55

    Alander who?

  • Jani Korhonen kommentoi:
    19.1.2010 23.13

    Seppo Hildén (kommentti 20): ”Alander who?

    Angelika. Kurkkaa vaikka tämän Raineston artikkelin kommenttiosiosta. Se onkin juuri sinun oman artikkelisi yläpuolella tuoreimpien artikkelien listassa.

  • Esa Olkoniemi kommentoi:
    19.1.2010 23.20

    Lisää halpatyövoimaa suomeen, niin mennään kohti Räsäsen kumouksellisia aikoja.

  • Seppo Hildén kommentoi:
    19.1.2010 23.52

    Kiitti Jani,

    en ollut koskaan aiemmin täällä törmännytkään. Komea on hattu ja kipakka on kieli. Hyvin on sosialismin teoriakirjat lukenut.

    Sori Rad-Räsänen, jos vallankumousjoukkoihin liityn, niin johtaja vaihtui juuri…

  • Arnold kommentoi:
    20.1.2010 1.44

    #21. Kiitos linkistä. Kerrassaan mahtava ketju!

  • Jani Korhonen kommentoi:
    20.1.2010 2.19

    Seppo Hildén (kommentti 23): ”Hyvin on sosialismin teoriakirjat lukenut.”

    En oikein usko, että on lukenut juurikaan sosialismin teoriaa. Mutta muussa olit kyllä oikeassa, hattu on komea ja kieli kipakka.

    Arnold (kommentti 24): ”Kiitos linkistä. Kerrassaan mahtava ketju!”

    Ole hyvä. :-)

  • Sami Haapavaara kommentoi:
    20.1.2010 10.59

    Angeligan on kyllä nyt oltava mediakriittinen, ei hän voi olla tosissaan? Eihän?

  • Skywalker kommentoi:
    20.1.2010 11.14

    Rahaa, kiirettä ja lisää kuluja.
    Ei toimi.

    http://www.taloussanomat.fi/yr…010798/137

Kommentoi tätä artikkelia

Tämän kysymyksen tarkoituksena on estää koneellinen roskakommentointi.