Olen (ainakin) siinä suhteessa sen verran pikkumainen ihminen, että en voi sietää sitä, jos täysin asiallisten kommenttieni vihjaillaan olevan asiattomia. Koska tiesin Kajanneksen toimintatavat jo vanhastaan, niin tällä kertaa otin jokaisen kommenttini talteen. Ensimmäinen poistettu kommenttini oli seuraava:

Jani Korhonen kommentoi:
28.2.2010 19:55

Katriina Kajannes ”Voitte oikein hyvin olla kingejä ja voittajia, mutta muistakaa, että en edes aikonut kilpailla kanssanne.”

Joten miksi siis artikkeli, jossa esittelet jopa ihan lukumäärinä, kuinka paljon kokoomus menettää ääniä SDP:lle? Eikö se, jos mikä ole kilpailua?

Tämän kommentin Kajannes poisti, mutta kirjoitti silti sille vastineeksi seuraavan vuodatuksen:

Katriina Kajannes kommentoi:
28.2.2010 20.02

Asialliset viestit ovat tervetulleita.

Niin kauan kuin olen tänne kirjoittanut, olen saanut osakseni pilkkaa puolueestani, iästäni, sukupuolestani, koulutuksestani, ulkonäöstäni, loputtomasti työttömyydestäni silloin kun olin työtön, työpaikastani, siitä että roikun netissä, siitä en ole vastaamassa jne jne. Eiköhän se puoli tästä keskustelusta ala nyt olla perusteellisesti suoritettu, kommentoijien osalta erinomaisesti, omalta osaltani heidän mielestään tietysti ala-arvoisesti.

Minulla on tallella toisten omalla nimellä kirjoittamia kirjoituksia, joissa väitetään, että poden … (ja tarkka diagnoosi psyykkisestä sairaudesta jota en ole koskaan potenut), ja että olen muka saanut työstä potkut. Kaikki on tallella.

Nimelläni otsikoituja halvennuskirjoituksia on ollut suuri määrä, enkä ole koskaan niihin vastannut sanallakaan. Jos kirjoitan Raamatusta latinaksi ja kreikaksi kohdan, jossa pasifisteja sanotaan autuaiksi, toisen blogissa syytetään (!) minua pasifistiksi jne. jne.

En halua ottaa tähän kantaa enkä mennä mukaan sellaiseen.

Suosittelen tästä lähtien pysymistä asiassa.

En olisi kuvitellut, että SDP:n menestys tutkimuksessa otti noin koville. Koittakaa siis kestää.

On melkoisen erikoista, että Kajannes otti kommenttiinsa mukaan kaikki kokemansa henkilökohtaisuuksiin menevät solvaukset, ja kuitenkin samassa kommentissa suosittelee ”tästä lähtien” asiassa pysymistä. Missä kohtaa kommenttiani esiintyi henkilökohtainen solvaus ulkonäöstä, sukupuolesta, työttömyydestä tai muusta vastaavasta tai väite psyykkisistä sairauksista? Miksi niistä piti mainita tässä yhteydessä?

Lähetin vastauksena vielä yhden kommentin:

Jani Korhonen kommentoi:
28.2.2010 20.55

Katriina Kajannes (kommentti 11): ”Asialliset viestit ovat tervetulleita.

Minä puolestani toivoisin, että et vihjailisi poistamiesi täysin asiallisten kommenttien olleen epäasiallisia.

”Niin kauan kuin olen tänne kirjoittanut, olen saanut osakseni pilkkaa puolueestani, iästäni, sukupuolestani, koulutuksestani, ulkonäöstäni, loputtomasti työttömyydestäni”

Kommenttini, jonka poistit, ei sisältänyt mitään pilkkaa mistään edellä mainituista, eikä mitään henkilökohtaista loukkaavaa tms. (paitsi tietysti jos ristiriidan osoittaminen toisen kirjoittelussa katsotaan henkilökohtaiseksi loukkaukseksi). Kommenttini ainoastaan analysoi artikkeliasi ja sen jälkeen kirjoittamiasi kommentteja. Väitit, että et halua kilpailla. On kuitenkin tosiasia, että kirjoitit artikkelin, jossa arvioit lukumäärien kera sitä, kuinka monta äänestäjää kokoomus menettää SDP:lle. Jos se ei ole kilpailua, niin mikä sitten?

Tämän kommentin Kajannes poisti ennätysajassa. Lähetin sen, ja se tuli vielä näkyviin, mutta kun vajaan minuutin päästä klikkasin selaimeni päivitä-painiketta, niin kommentti oli poissa.

Blogien moderointimahdollisuus on välttämätön henkilökohtaisten solvausten, ruman kielenkäytön tai puhtaasti häirintätarkoituksessa lähetettyjen kommenttien poistamiseksi. Tätä moderointimahdollisuutta ei kuitenkaan pitäisi käyttää väärin. Liian herkkä moderointi johtaa vain turhaan ärsyyntymiseen, eikä ainakaan minusta anna blogin omistajasta kovinkaan tasapuolista kuvaa. Viimeinen pisara tässä, kuten edellisessäkin kommenttien poisteluepisodissa, oli Kajanneksen esittämät syytteet asiattomista kommenteista. Ristiriidan osoittaminen toisen kirjoittelussa ei ole asiatonta. Minunkin artikkeleistani on osoitettu virheitä, ja olen ne korjannut — en suinkaan ryhtynyt poistelemaan virheen osoittaneita kommentteja.

Toivon jatkossa reilua ja rehtiä käytöstä sekä kommentoijien että blogien omistajien puolelta.

Säästin kaikki kauppa-, ravintola-, yms. kuitit 30 päivän ajalta, laskin loppusumman ja lisäsin siihen Internet- ja puhelinkulut sekä asumisen kulut, jotka laskin Vuokraovi.com palvelusta löytämäni yksiön mukaan. Esimerkkiasuntoni oli keskustassa sijaitseva 24,5 neliön kerrostaloyksiö. Talo on rakennettu vuonna 1960 ja lämmityksen oletin kuuluvan vuokraan (380,00 eur/kk).

Lisäksi laskin kuukauden kiinteiksi kuluiksi nettiyhteyden kulut, puhelinkulut ja sähkölaskun. Nettiyhteytenä käytin DNA:n mokkulaa, jota DNA ainakin tätä kirjoitettaessa mainosti puolen vuoden ajan tarjouksena 9,90 eur/kk, mutta käytin laskelmissani normaalihintaa 19,80 eur/kk. Puhelinkulut ovat puhdas arvio Saunalahden Edukas liittymästä, jonka kuukausimaksu on 0,65 eur/kk ja puhelut kotimaisiin GSM- ja lankaliittymiin 0,066 eur/min jonka kokonaiskuluiksi kuukaudessa arvioin 10 eur (jolla voisi siten perusmaksun jälkeen puhua n. 140 minuuttia kuukaudessa). Lisäksi vielä laskin sähkölaskuksi (puhdas arvio) 20 eur/kk. Maksullisia aikakaus- tai sanomalehtiä en laskenut mukaan lainkaan, koska en niitä tilaa muutenkaan.

Yhteenveto kuukauden menolaskelmasta näyttää tältä (summat euroja):

.

Tuloina on työmarkkinatuki, joka on Kelan mukaan keskimäärin 551 eur/kk ja vuokratuki, joka yllä mainituilla tiedoilla olisi Kelan laskurin mukaan 209,53 eur/kk eli tulot yhteensä 760,53 eur/kk. Käyttämättä jäi siis tämän 30 päivän jakson aikana 37,89 euroa, eli tiukalle meni, mutta rahat kuitenkin selkeästi riittivät. Mistään en myöskään joutunut varsinaisesti tinkimään. Sisäfilettä tai eksoottisia etelän hetelmiä ei ostoslistalle mahtunut, mutta niitä nyt ostan muutenkin hyvin harvoin. Tupakkaa sain poltettua enemmän kuin tarpeeksi (yritän polttaa mahdollisimman vähän, mutta baari-iltoina sitä vaan aina tuppaa kulumaan), ja baarissa/ravintolassakin kävin peräti viisi kertaa.

Ruokalaskussa säästin paljon kun vältin valmisruokia ja pyrin tekemään mahdollisimman paljon itse. Leivoin esimerkiksi kaksi isoa satsia sämpylöitä, sekä kerran herkullisen amerikkalaisen omenapiirakan, joka säilyy jääkaapissa hyvin, ja josta riitti jälkiruokaa ja herkkupaloja viikoksi. Käytin myös hyödykseni kauppojen alehyllyjä, joissa ne myyvät kyseiseksi tai seuraavaksi päiväksi parasta ennen -päivättyjä elintarvikkeita yleensä 30% alennuksella. Omistan myös Plussa- ja S-Bonus kortit, joilla sai silloin tällöin joitain tuotteita selvästi normaalihintaa edullisemmin. Ehdottomasti edullisin kauppa olisi kuitenkin ollut Lidl, mutta siellä jaksoin käydä vain kahdesti kun se mokoma on niin kaukana. Noina kahtena kertana hainkin sitten kyllä niin paljon ruokaa kuin suinkin sain kulkemaan. Erityisen kannattava ostos oli 20l appelsiinimehuja (0,66 eur/tölkki) heti jakson alussa, sillä siitä riitti koko kuukaudeksi ja jäi vielä pari purkkia ylikin.

Puhdistusaineissa huomasin hieman oikoneeni, sillä käytin kuukauden ajan aiemmin ostettuja shampoita, hoitoaineita ja pyykinpesuainetta. Samoin minulla oli jo valmiina kaikki astiat, vaatteet, partakone, pölynimuri, mikroaaltouuni yms. ja niille en jaksanut alkaa mitään hankintahinta-arviota ja poistolaskelmaa vääntämään. (Kaikkia edellä mainittuja saa käytettyinä hyvinkin edullisesti.) Toisaalta tarkastelujaksolle sattui yksi hammaslääkärikäynti (43,20 eur). Toivottavasti en kuitenkaan ihan kuukausittain (enkä edes kerran kahdessa kuukaudessa) joudu hammaslääkärissä ravaamaan, joten pesuaineiden sekä mahdollisesti joidenkin muiden päivittäistavaroiden kanssa tapahtuneet epätarkkuudet voitaneen kattaa sillä, että laskin hammaslääkärilaskun kokonaisuudessaan tämän kuukauden menoihin (vaikka teoriassa se pitäisi jakaa reilusti pidemmälle aikavälille). Minulle jäi myös jonkin verran pitkään säilyviä elintarvikkeita, kuten vehnä- ja korppujauhoja, makaronia ja riisiä. Kuluissa pystyisi varmasti myös säästämään vielä jonkin verran, sillä kuten kirjoitin, en mitenkään erityisesti kituuttanut, vaan ostelin karkkia, kaljaa ja tupakkaa suunnilleen niin paljon kuin teki mieli.

Yhteenvetona väittäisin siis, että kyllä työmarkkinatuella toimeen tulee.

[Korjaus 19.2.2010: Asia on tosiaan niin, kuten nimimerkki ”Oops” kommentissa 1 totesi, työmarkkinatuesta menee tosiaan n. 20% eli n. 110 eur veroa (kunnallisvero ja muutama muu veroluonteinen maksu). Tulot yhteensä eivät tässä esimerkissäni siis olekaan 760,53 eur/kk vaan 650,53 eur/kk, ja tuolla laskelmalla kuukauteni olisi jäänyt 72,11 eur miinukselle. Joutuisin siis elämään säästeliäämmin (esimerkiksi säästämään 5 eur karkeista ja herkuista, 40 eur alkoholista ja tupakasta ja 27 eur ruuasta). Väitän, että onnistuisi, mutta siinä täytyisi jo myöntää, että joutuisin jo luopumaan monesta mieliteosta ja miettimään ruokaostokset hyvin tarkkaan, joten en tiedä onnistuisiko tuolla summalla pärjääminen työnteon ohessa. Toinen vaihtoehto olisi tietysti etsiä keskustayksiötä edullisempi asunto.]

On hyvä, että tapauksesta nostettiin syyte, vaikka viimeistään Suomen Korkein vääryys vanhemmat siitä perinteiseen tapaan vapauttaakin. Kyseessä on lääketieteellisesti täysin tarpeeton ja peruuttamaton toimenpide, jossa puolustuskyvyttömältä lapselta väkivaltaisesti poistetaan tervettä kudosta ja vieläpä kehon herkimmiltä osa-alueilta. Tämä on ehdottomasti törkeä loukkaus lapsen ihmisoikeuksia vastaan.

On kertakaikkisen pöyristyttävää, jos Savon Sanomien uutinen pitää paikkansa, ja sukupuolielinten silpominen aiotaan siirtää julkisen terveydenhuollon piiriin. Tätä on perusteltu muka poikalasten omalla edulla, sillä pelätään, että jos ympärileikkaukset kielletään, niin ne tehdään salassa ja artikkelin alussa mainitun tapauksen kaltaiset komplikaatiot yleistyvät. Tilanne on kertakaikkisen käsittämätön: Jos rabbi, mullah tai muu uskonnollinen johtohenkilö koskettelee lapsen sukupuolielimiä kädellään, hän saa syytteen pedofiliasta. Jos hän leikkelee niitä veitsellä, aletaan ehdotella, että toimenpide pitäisi siirtää verovaroin ylläpidettyyn julkiseen sairaalaan. Sairasta, sanon minä.

Suurimmat ympärileikkaukseen kehottavat uskonnot, juutalaisuus ja islam, molemmat opettavat, että sekä ihmiset että koko maailman on luonut täydellinen kaiken tietävä ja kaikkivaltias jumala. Tämän voitaneen sanoa olevan molempien edellä mainittujen uskontojen tärkein opinkappale. Mitä kertookaan tämän täydellisen kaikkivaltiaan jumalan kunnioittamisesta se, että joidenkin mielestä hänen luomistyötään on korjailtava kirurgin veitsellä? Ympärileikkauksen vaatiminenhan tarkoittaa, että jumala olisi tehnyt huonoa työtä. Poikalapset eivät kelpaakaan sellaisena, millaisiksi jumala on heidät luonut. Mitä tämä on muuta kuin pyhän luomistyön halveksuntaa ja jumalan aseman kyseenalaistamista?

Ympärileikkaus on siis sekä lapsen fyysisen koskemattomuuden törkeää loukkaamista, että jumalan ja hänen luomistyönsä pilkkaamista, ja sen mukaan siitä pitäisi myös rangaista — tekisi mieleni kirjoittaa, että mieluiten islamilaisen sharia-lain tyyliin, mutta ehkä käytännössä olisi kuitenkin parasta pysyä länsimaisen oikeuskäytännön normeissa.

”On ne saurait faire une omelette sans casser des oeufs.” Suomennos: ”Munakasta ei voi tehdä rikkomatta munia.”

Noilla sanoilla toivotti Maximilian Robespierre vuonna 1790 Ranskan vuotta aiemmin alkaneen hirvittävän vallankumouksen tervetulleeksi. Taitavana valtiomiehenä, joka työskenteli väsymättä ohjaillakseen toisten ihmisten elämää, hänestä tuli vallankumouksen verisimmän vaiheen -– vuosien 1793-94 terrorin kauden –- arkkitehti. Robespierre ja hänen giljotiininsa rikkoivat tuhansia munia yrittäessään turhaan luoda utopiayhteiskuntaa, joka perustui viettelevälle tunnuslauseelle ”liberté, égalité, fraternité.”

Valitettavasti Robespierre ei kuitenkaan koskaan saanut aikaan yhtään munakasta. Eikä niitä tehnyt kukaan muukaan vuoden 1789 jälkeen vallassa ollut roisto. Heidän jäljiltään Ranska oli moraalisesti, poliittisesti ja taloudellisesti raunioina ja kypsä Napoleon Bonaparten diktatuurille.

Robespierren tavoin yhtään munakasta eivät munien ahkerasta rikkomisesta huolimatta saaneet aikaiseksi myöskään Vladimir Lenin, Mao Zedong, Pol Pot, Adolf Hitler eikä Benito Mussolini.

Ranskan vallankumous on yksi esimerkki kuviosta, joka on suorastaan häiritsevän tuttu. Kutsutaanpa heitä miksi tahansa –- vasemmistolaisiksi, sosialisteiksi, radikaaleiksi interventionisteiksi tai kollektivisteiksi -– historia on täynnä heidän ylimielisiä suunnitelmiaan yhteiskunnan muokkaamisesta vastaamaan heidän visiotaan ”yhteisestä hyvästä”. Suunnitelmia, jotka aina epäonnistuvat ja samalla tappavat tai kurjistavat ihmisiä. Jos sosialismi koskaan ansaitsee muistokirjoitusta, niin sen pitäisi olla seuraavanlainen: ”Tässä lepää kaikkitietävien ja toisten asioihin sekaantujien keksintö, jonka takia rikottiin hillittömästi munia, mutta josta ei koskaan saatu aikaiseksi munakasta.”

Sosialistifilosofit ovat julistaneet jokaisen 1900-luvun kollektivistisen yhteiskuntakokeilun Luvatuksi Maaksi. ”Olen nähnyt tulevaisuuden, ja se toimii,” sanoi vasemmistoälykkö Lincoln Steffens vierailtuaan Stalinin Neuvostoliitossa. Kenneth Galbraight väitti vuonna 1984 New Yorker -lehdessä, että Neuvostoliiton talous edistyy loistavasti osittain siitä syystä, että sosialistinen järjestelmä käyttää työvoimaansa ”täydellä teholla” toisin kuin tehottomampi läntinen kapitalistinen järjestelmä. Vuonna 1997 julkaistu arvovaltainen 846 sivuinen tutkielma, Kommunismin musta kirja, arvioi,että kommunistinen ideologia vaati 20 miljoonan ihmisen hengen ”työläisten paratiisissa”. Samoin tuohon mustaan kirjaan on dokumentoitu tilastoja muiden kommunististen valtioiden uhreista: 45-72 miljoonaa uhria Kiinassa, 1,3-2,3 miljoonaa Kamputseassa, 2 miljoonaa Pohjois-Koreassa, 1,7 miljoonaa Afrikassa, 1,5 miljoonaa Afganistanissa, 1 miljoona Vietnamissa, 1 miljoona Itä-Euroopassa ja 150 000 Latinalaisessa Amerikassa.

Lisäksi nuo murhaajahallintojärjestelmät olivat taloudellisesti konkurssikypsiä; ne haaskasivat resursseja poliisiin ja armeijaan, synnyttivät massiivisen ja tehottoman byrokratiakoneiston eivätkä tuottaneet juuri mitään sellaista, jolla olisi ollut markkina-arvoa niiden rajojen ulkopuolella. Ne eivät käyttäneet ”täydellä teholla” mitään muuta kuin poliisivoimiaan. Maailman jokaisessa kommunistisessa valtiossa tarina on ollut poikkeuksetta aina sama: paljon rikottuja munia, ei yhtään munakasta.

Nobel palkittu taloustieteilijä F. A. Hayek selitti tämän väistämättömän lopputuloksen vuonna 1944 uraa uurtaneessa tutkielmassaan, The Road to Serfdom. Hän varoitti meitä siitä, että kaikki yritykset korvata yksilönvapaudet keskusjohtoisella suunnittelulla tulevat päättymään katastrofiin ja diktatuuriin. Mikään ylevä päämäärä ei voi oikeuttaa sen toteuttamisen vaatimia voimakeinoja. ”Periaate, jonka mukaan tarkoitus pyhittää keinot”, kirjoitti Hayek, ”on yksilönvapauksia kunnioittavan etiikan mukaan kaiken moraalin hylkäämistä. Yhteisöllisessä etiikassa siitä tulee väistämättä kaikkein ylin sääntö.”

Pahimpien sosialistien vähemmän radikaalit aatetoverit usein vähättelevät tai sivuuttavat heidän pahimpia rikoksiaan pitäen niitä ”ylilyönteinä”, joihin sortuivat muuten hyvällä asialla olleet miehet ja naiset. Nämä puolustelijat kiistävät rautaisen nyrkin käytön ja väittävät, että valtio voi saavuttaa heidän tasa-arvoiset ja yhteisölliset päämääränsä silkkihansikkain.

Kuitenkin, olkoon kyseessä sitten ruotsalainen ”keskitie”, Jugoslavian ”työläisten sosialismi” tai Ison-Britannian fabianismi, lopputulos on ollut aina sama: rikottuja munia, muttei munakasta.

Oletteko huomanneet, miten sosialistit jatkuvasti uudistavat aikaansaannoksiaan? Koulutuspolitiikan uudistus. Terveydenhoidon uudistus. Sosiaalitukijärjestelmän uudistus. Verouudistus. Se, että he ovat jatkuvasti uudistamassa on sen tosiasian myöntäminen käytännössä, että heidän ajatuksensa eivät toimineet 500 ensimmäisellä yrittämällä.

Lista on loputon: Kanadan terveydenhuoltojärjestelmä, eurooppalainen hyvinvointiyhteiskunta, Argentiinan peronismi, Afrikan siirtomaa-ajan jälkeinen sosialismi, Kuuban kommunismi ja niin edelleen loputtomiin. Sosialistinen järjestelmä ei ole missään saanut munakastaan valmiiksi. Kaikkialla se johtaa samaan: hakattuja, vatkattuja ja käristettyjä munia. Tuhottuja talouksia. Hävitettyä vapautta.

Paljonpuhuva johtopäätös on, että sosialisteilla ei ole yhtään toimivaksi havaittua mallia, ei munakasta, joka todistaisi heidän reseptiensä toimivuuden meille vapauteen uskoville. Taloustieteilijät James Gwartney, Robert Lawson ja Walter Block toteavat tutkimuksessaan Economic Freedom of the World: 1975-1995, että ”Yksikään taloudellisesti vapaa maa ei epäonnistunut korkean elintason saavuttamisessa. Vastaavasti yksikään tiukkaa suunnitelmataloutta noudattanut maa ei onnistunut saavuttamaan edes keskimääräistä elintasoa… Maat, joissa taloutta vapautettiin seurantajakson aikana eniten, saavuttivat vaikuttavat kasvulukemat.”

Luultavasti kukaan ei ole osoittanut tässä kaikessa piilevää opetusta paremmin kuin ranskalainen taloustieteilijä ja valtiomies Frédéric Bastiat yli 150 vuotta sitten:

”Nyt, kun lainsäätäjät ja hyväntekijät ovat turhaan tuottaneet niin monia yhteiskunnan hallintojärjestelmiä, päätykööt he viimeinkin siihen, mistä heidän olisi pitänyt alun perin aloittaakin: hylätä kaikki järjestelmät ja kokeilla vapautta.”

Törmäsin Hommafoorumin hauskat kuvat -keskusteluketjussa oheiseen kuvaan, joka toi mieleeni ennen - jälkeen -tyyliset mainokset tai muut vastaavat. Artikkelini otsikko on Hommafoorumin nimimerkin ”IDA” ko. ketjuun kirjoittama osuva kommentti. Ylempi kuva on Greenpeacen mielenosoituksesta vuodelta 2007, ja alempi on kuvankaappaus Iltalehden verkkolehdestä tämän vuoden tammikuulta.

Ennen:

Jälkeen:

Ainakin ahkera kommentoija ja nyttemmin oman bloginkin avannut Timo Elonen levitti väärää tietoa asiasta Jaska Salosen nettipokeriaiheisen artikkelin keskusteluketjussa. Siltä varalta, että joku olisi uskonut Elosen väitteitä, tai muuten vain luuli asialla olleen jotakin tekemistä nettipokerin kanssa, haluan korjata tosiasiat kohdalleen:

Ilta-Sanomien mukaan kyseinen nainen oli addiktoitunut PAF:n (Ahvenanmaan RAY) netissä pelattavaan rulettiin ja Viekkaus Veikkaus Oy:n nettipeleihin (eli vedonlyöntiin). Kummallakaan edellä mainituista ei ole mitään tekemistä nettipokerin kanssa. Nettipokeri on toisia pelaajia vastaan pelattava korttipeli, ja nämä naisen addiktion kohteet olivat ns. pankkia vastaan pelattavia kasinopelejä ja vedonlyöntiä. Kyse on siis täysin eri peleistä.

Peliriippuvuuteen ja epätoivoiseen miljoonakavallukseen eivät siis ajaneet nettipokeriyhtiöt eivätkä muutkaan isot ja pahat ulkomaiset nettirahapelien tarjoajat, vaan ihan kotimaiset rahoja ”hyvään tarkoitukseen” keräävät monopoliyhtiöt.

Miksi seksiä myyneitä thainaisia ei autettu?

Helsingin poliisin thaihierontapaikkoihin kohdistuvan tutkinnan seurauksena seksipalveluja tarjonneita thaimaalaisia naisia passitettiin pois maasta (STT:n uutinen, HS.fi 29.1.).

Miksi heidät poistettiin maasta? Yleensähän viranomaiset ovat olleet hyvin pidättyväisiä ulkomaalaisten karkoitusten suhteen.

Eräässä toisessa tapauksessa maasta poistamiseen  vaadittiin varsin mittava rikosrekisteri. Esimerkiksi henkilö, jota käsitteli Korkeimman oikeuden päätös KHO:2008:90, karkoitettiin vasta, kun hän oli kolmen vuoden aikana ehtinyt saada kahdeksan pahoinpitelytuomiota, viisi tuomiota ryöstöstä tai varkaudesta, kaksi tuomiota kätkemisrikoksesta, petostuomion ja lisäksi rangaistusmääräykset varkauden yrityksestä, kymmenestä näpistyksestä, järjestyssääntörikkomuksesta, lievästä petoksesta ja lievästä pahoinpitelystä.

Seksipalvelujen tarjoaminen ei ole edes rikos, ellei syyllisty parittamiseen. Ihmettelenkin siis, miksi tässä tapauksessa toimittiin niin selkeästi vastoin ulkomaalaispolitiikan yleistä linjaa? Miksi seksiä myyneet thainaiset poistettiin maasta? Miksei heille annettu, tai heitä neuvottu hakemaan turvapaikkaa ja suojelua?

Seksin myyntihän on, ainakin sen perusteella mitä olen seksinostoon liittyviä keskusteluja seurannut, niin järkyttävää ja kauheaa toimintaa, ettei siihen ryhdy kukaan ellei ole todella huonossa tilanteessa tai joku siihen väkivalloin pakota. Olipa näiden naisten tapauksessa kyse kummasta tahansa, niin he olisivat ehdottomasti tarvinneet suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan apua.

Asuntolamajoitus Helsingin keskustassa, kielen opetusta, psykologin palveluita, mahdollisuus valmistaa thaimaalaisia perinneruokia ja 300 eur/kk käyttörahaa olisi vähintä, mitä heille olisi pitänyt tarjota.

Nämä listaa Lawrence W. Reed artikkelissa, jonka suomensin ja joka julkaistiin Centre for Individual and Economic Libertyn (CIEL) verkkosivulla. Olen aiemmin suomentanut liberalistisia artikkeleja tai osia niistä omaan blogiini, mutta tämä oli ensimmäinen muulla verkkosivulla julkaistu suomentamani artikkeli. Debyyttisuomennokseni voi lukea täältä.

Reed ei artikkelissaan itse kutsu niitä kuolemansynneiksi, mutta koska niitä nyt sattumalta tai tarkoituksella on seitsemän, niin ne toivat heti mieleeni katolisen kirkon seitsemän kuolemansyntiä (ylpeys, kateus, viha, laiskuus, ahneus, ylensyönti ja himo). Hän päätyy tähän seitsemän kohdan listaan käsitellessään meillä Suomessakin tutuksi tulleita tupakoinnin täyskieltoja ravintoloissa. Aluksi Reed, joka ilmeisesti ei itse polta, kertoi olleensa tyytyväinen lakisääteisistä tupakointikielloista, mutta tulleensa pian toisiin ajatuksiin tajuttuaan, että tuo laki rikkoo ravintoloitsijan oikeutta päättää itse siitä, saako hänen ravintolassaan polttaa vai ei. Passiivisen tupakoinnin mahdolliset terveyshaitatkaan eivät kelpaa kiellon syyksi, sillä kukaan ei pakota tupakansavusta kärsivää menemään sellaiseen ravintolaan, jossa saa polttaa. Eihän kovasta melusta kärsiväkään mene hevibändin livekeikalle tai vilkkuvista valoista päänsärkyä saava kulmakunnan räikeimmistä strobovaloistaan tunnettuun diskoon.

Kun Reed keskusteli asiasta tuttaviensa kanssa, niin hän havaitsi tupakointikiellon puolustajien argumenttien jakautuvan seitsemään kategoriaan. Perustelut sille miksi valtio saisi voimakeinoin (niitähän ne ovat, sillä valtio ei suinkaan pyytänyt ravintoloita kieltämään tupakointia, vaan rangaistuksen uhalla määräsi ne tekemään niin) jakautuivat Reedin mukaan seuraavasti:

1. Itsepetos: ”Ei se ole oikeastaan ‘voimankäyttöä’ jos enemmistö ihmisistä kannattaa sitä.”
2. Holhoavuus: ”Tässä tapauksessa voimankäyttö oli oikeutettua, koska se koitui omaksi parhaaksesi.”
3. Riippuvaisuus: ”Jos valtio ei tee sitä, niin kuka sitten?”
4. Lyhytnäköisyys: ”Teet kärpäsestä härkäsen. Miten tupakoinnin kieltäminen ravintoloissa voi uhata vapautta? Ja vaikka uhkaisikin, niin se on niin pieni asia, ettei siitä tarvitse välittää.”
5. Kärsimättömyys: ”En halua joutua odottamaan, että suosikkiravintolani vapaaehtoisesti kieltää tupakoinnin.”
6. Vallanhimo: ”Ravintolat, jotka eivät halua kieltää tupakointia täytyy määrätä kieltämään se.”
7. Itsekeskeisyys: ”Ei voisi vähempää kiinnostaa. Minä vihaan tupakointia, enkä halua vahingossakaan haistaa yhtään tupakanhajua. En, vaikka ravintola sijoittaisi tupakoivat vieraansa oman osastoonsa.”

Kaikkia edellä mainittuja on käytetty ja tullaan todennäköisesti käyttämään vielä jatkossakin perusteluina ihmisten yksilönvapauksien rajoituksille. Jos nuo perustelut hyväksytään, niin olemme täysin vallanpitäjien armoilla sen suhteen, millä uusilla kielloilla ja määräyksillä elämäämme seuraavaksi rajoitetaan. Minun puolestani seitsemän kuolemansynnin listan voisi siis hyvin uudistaa tuon mukaiseksi, varsinkin, kun alkuperäisen listan asioista ainakin kaksi on sellaisia, että niiden ei pitäisi olla syntejä lainkaan vaan päinvastoin hyveitä. Puhun tietysti ahneudesta ja serkustaan laiskuudesta, jota ilman ihmiskunta olisi tuskin tehnyt yhtään merkittävää keksintöä tai ainakaan niiden sovellutuksia. Ahneus ja laiskuus motivoivat ihmisiä keksimään asioita, joilla tuottaa enemmän hyötyä samoista resursseista. Ilman niitä eläisimme luultavasti vieläkin puissa lehtiä natustellen ja kirppuja nyppien.

Kolumnissaan Hazard käyttää luultavasti ennätysmäärän kysymysmerkkejä. Vaikka tunneälyn rippeilläni olenkin aistivinani, että Hazard ei ole tarkoittanut kysymysmerkkiin päättyviä virkkeitä aidoiksi kysymyksiksi, niin vastaanpa kuitenkin niistä oleellisimmiksi katsomiini. Hän aloittaa kolumninsa muodollisella anteeksipyynnöllä, mutta siirtyy sitten pohtimaan (tai ”pohtimaan”) kohtaamansa kritiikin syitä ja helpottaa lukijan ajatustyötä sen verran, että tuo selvästi esille tuon kritiikin voivan johtua vain ja ainoastaan jostakin muusta kuin hänestä itsestään ja, että se ei itse asiassa ole kritiikkiä vaan puhdasta ja sivistymätöntä vihaa.

Hazard: ”Sitten seuraavaan asiaan: Mitä tästä hässäkästä pitäisi ajatella?”

No esimerkiksi vaikka sitä, että juuri kuollutta henkilöä ei ole fiksua tai asiallista kutsua ”möhkäleen muotoiseksi kotieläimeksi” tai irvailla hänen sairauksillaan. Erityisen tyhmää se on, jos kyseinen edesmennyt henkilö on eduskuntavaaleissa kerännyt 16 390 ääntä eli kaikista silloisista ehdokkaista viidenneksi eniten ääniä koko maassa.

”Mistä yksittäisen lehtikolumnin pintaan nostaman vihan ja raivon volyymi kertoo? Siitäkö, että keskellämme elää jokin sellainen syvä emotionaalis-poliittinen maisema, joka ei ota kunnolla hahmottuakseen?”

Ehkä pikemminkin siitä, että se kolumni oli raivostuttava.

”Miten media voisi tässä tilanteessa reagoida?”

Olemalla tasa-arvoinen, rehellinen ja  puolueeton.

”Mikä on potentiaalin poliittisen yhteisön tai äänestäjäkunnan ja toisaalta nettikeskusteluissa syntyvän viha- ja solvausyhteisön keskinäinen suhde?”

Tähän en osaa vastata, mutta sen sijaan ihmettelen mikä te olette nimittelemään mitään vihayhteisöksi. Jos teidän kohukolumninne ei tihkunut vihaa Tony Halmetta kohtaan, niin sitten minä en ymmärrä, mitä tarkoittaa sana viha.

”Ja mitä tästä omaksi ottamastamme netin todellisuudesta pitäisi ajatella?”

Sitä, että se on tavalliselle ihmiselle keino kertoa omaa tuttavapiiriä laajemmalle joukolle omista ajatuksistaan, tunteistaan ja mielipiteistään.

”Ainakin se on hyvä väylä juuri vihalle.”

Miten niin muka juuri vihalle? Netissä on paljon muutakin kuin vihaa. Itse asiassa siellä on valtaosin kaikkea muuta kuin vihaa. Itsekin toteatte netin olevan ”täynnä pornoa”. Ei pornolla ole mitään tekemistä vihan kanssa.

”No, onko tämä viha jotakin piilossa muhinutta vihaa, joka vasta netissä on löytänyt purkautumistiensä?”

Sen osalta, mitä nyt vihaa netissä ilmenee, niin kyllä.

”Jos näin, missä se ennen nettiä on luurannut?”

Se on ollut poissa silmistä, poissa mielestä. Siis poissa Kaarina Hazardin silmistä ja mielestä.

”Vai onko niin, että vihaa on nyt enemmän kuin joskus aikaisemmin?”

Ei. Tai no, siinä mielessä ehkä, että nykyään ihmiset saavat netin kautta paljon tietoa asioista, jotka aiemmin jäivät pimentoon, ja valitettavan moni noista asioista on sellainen, että se aivan oikeutetusti herättää ihmisissä suuttumusta. Sellaista vihaa, joka on vaan jäänyt leimahtamatta vain sen takia, että ihmiset eivät tiedä asioista, ei kuitenkaan voi sanoa syntyneeksi, uudeksi, vihaksi eikä varsinkaan netin takia syntyneeksi. Vihan synnyttävät vihatut teot tehneet henkilöt tai tahot — ei se kanava, jonka kautta ihmiset ne saivat tietoonsa.

”Jos on näin, mikä siihen sitten on syynä?”

Ks. edellinen vastaus.

”Vai siitäkö on kysymys, että nettikommunikaatio - usein nimetön ja kasvoton - on omiaan herättämään kaikista tunteista aivan erityisesti juuri vihaa ja siittämään sitä aina vain lisää?”

Ei. Vastaus ei muutu, vaikka kysyisitte tuota samaa asiaa tuhat kertaa tuhansilla eri sanavalinnoilla. Netti ei herätä mitään tunteita (paitsi ehkä suuttumusta sananvapauden vastustajien joukossa). Se on vain tekninen väline niiden kertomiseen laajemmalle ihmisjoukolle.

”Kasvottomuuden ja nimettömyyden lisäksi netissä ollaan vailla lihallista kehoa. Tuottaako se kommunikaatioon jonkin oman ulottuvuutensa?”

Tuskin sen erikoisempaa kuin kirjeiden välityksellä kommunikointi tai lehtikirjoittelu.

”Lisääntyykö viha, jos ollaan tekemisissä ihmisten kanssa vain kirjaimin?”

En ole asiantuntija, joten en osaa ottaa selkeää kantaa, mutta kylläkään keksi mitään syytä, miksi näin olisi. Tässäkin asiassa käyttäisin Occamin partaveistä, ja ellei toisin osoiteta, pitäisin lähtöoletuksena sitä, että teidän kolumnistanne noussut suuttumus johtuu teidän kolumnistanne

”Onko kehoa vailla oleminen jokin sellainen seikka, jonka tähden mikä tahansa tunne muuttuu kuin itsestään ärtymyksestä raivoksi?”

Ei. Vielä kerran rautalangasta väännettynä: Ilman nettiä ihmiset olisivat suuttuneet ja raivostuneet kolumnistanne aivan yhtä paljon kuin nyt, mutta te ette olisi saanut tietää, että niin moni ihminen raivostui siitä.

”Kehottomuuden takiako netti on täynnä juuri pornoa?”

Ei. Netti on täynnä pornoa, koska ihmiset (lähinnä kai miehet) pitävät pornosta. Jos ihmisen oleellisin emotionaalinen perustarve ei olisikaan lisääntyminen, vaan vaikkapa purjehtiminen, niin netti olisi täynnä kuvia ja videoita erilaisista purjeveneistä ja niiden hurjista matkoista tyrskyistä tyveneen.

”Kehottomuuden takiako solvaukset liittyvät niin usein juuri kehoon?”

Eivät. Kehoon liittyviä solvauksia käytetään niin netissä kuin livekeskustelussakin ja myös valtakunnallisen sanomalehtien kolumneissa, kuten teidän ”möhkäleen muotoinen kotieläin” -ilmaisun lanseeraajana tulisi hyvin tietää. Niitä käytetään, koska hyvää ulkonäköä arvostetaan laajalti, ja ulkonäölleen ihminen ei yleensä voi mitään, joten solvausten kohde on niitä vastaan kohtuullisen aseeton. Ne ovat halpamainen, helppo ja siksi niin suosittu keino loukata ja aiheuttaa mielipahaa.

”Ja entä mitä tämän kohun kohdalla pitäisi ajatella siitä, että esiin on manattu punikkihuoran hahmo”

Punikkihuora on ainakin täysin uusi termi minulle. Kysymykseen olisi helpompi vastata, jos olisitte kertonut kuka ja missä yhteydessä sen on manannut?

”Onko se käyttökelpoinen edelleen vai taas?”

Tämä tarkoittanee sitä, että kolumninne ”kysymykset” eivät itse asiassa olleet kysymyksiä lainkaan. Tuo on sama kuin kysyisi, että ”Nyt vai heti?”

Aktia pankki on huolissaan Suomen kansainvälisestä kilpailukyvystä, ja sen mukaan korkea palkkataso on yksi merkittävä riskitekijä Suomelle. Vaikka juuri kuolleen henkilön härski pilkkaaminen typerää ja sivistymätöntä olikin, niin ainakin minä olisin olettanut, että paljon suurempi kohu olisi noussut tuosta Aktia pankin väitteestä. Luulisi, että tällainen teoriassa jokaisen tilipussia koskeva radikaali väite kiinnostaisi ihmisiä enemmän kuin Tony Halmeen kunnia. Varsinkin, kun Aktia pankin väite on kaiken lisäksi täyttä roskaa. Palkkataso ei ole minkäänlainen uhka Suomen kilpailukyvylle. Verotuksen taso on.

Havainnollistetaan asiaa karkeasti lasketulla esimerkillä: Yritys X myy jotakin tuotettaan, palveluaan tai niiden yhdistelmää miljoonalla eurolla. Myynnin määrästä on maksettava ensinnäkin arvonlisävero (joko kyseisen yrityksen, tai sitten ALV:n ovat maksaneet yritykselle raaka-aineita tai laitteita tms. toimittaneet yritykset) 22%, eli 220 000 euroa. Oletetaan, että yritys maksaa puolet ALV:stä itse, jolloin tulovirraksi jää 890 000 eur. Oletetaan lisäksi, että yritys maksaa työntekijöilleen palkkoina 300 000 eur ja 390 000 eur menee hankintoihin ja muihin kuluihin, eli yritys on tehnyt miljoonan euron myynnillään 200 000 eur voittoa. Voitostaan yritys maksaa veroja 26% eli (890 000 - 300 000 - 390 000)*0,26 = 52 000 eur.

Yrityksen maksamista palkkasummista on pakollisia veroluonteisia maksuja n. 30% eli 90 000 eur, joten työntekijöille maksettavaksi summaksi jää n. 210 000 eur. Jos oletetaan, että yrityksellä on seitsemän työntekijää, joista jokaisen vuosipalkka on 30 000 eur, niin Verohallinnon laskurin mukaan veroprosentiksi (vuosi 2010, kotipaikkakunta Helsinki, väestörekisteri) tulee veroprosentiksi 19%, joten bruttopalkoista menee veroa 39 900. eur Yrityksen omistaja ottaa omat tulonsa voitoista, jota verojen jälkeen jäi 148 000 eur, jaettavina osinkoina. Pörssilistaamattoman yrityksen osingot ovat verovapaita 90 000 euroon asti, ja lopuista menee pääomatulovero 28% eli tässä laskelmassa (148 000 - 90 000)*0,28 = 16 240 eur (pörssiyhtiön tapauksessa reilusti enemmän). Yhteensä veroja ja veroluonteisia maksuja tulee maksettavaksi 418 140 eur.

Miljoonan euron liikevaihdosta siis yli 400 000 euroa menee valtion pohjattomaan säkkiin! Tämän lisäksi laskelmissa ei yksinkertaisuuden vuoksi huomioitu muutamia yrittäjiä koskevia veroluonteisia maksuja eikä esimerkiksi sitä, että kun omistaja ja työntekijät ostavat palkallaan jotakin, niin siitäkin peritään jälleen arvonlisävero 22%. Tuon byrokratian myllyihin syydettävän rahamäärän rinnalla eivät työntekijöiden palkankorotukset paljoa merkitse. Verotus, jos mikä, on se, joka Suomen kilpailukyvyn tuhoaa.

Ja kuinkas ollakaan, juuri tänään Vihreiden puheenjohtaja Anni Sinnemäki esitteli puolueensa veronkorotussuunnitelmat (Linkki uutiseen). Verotaakkaa ollaan lisäämässä, keillekäs muillekaan kuin pörssilistaamattomille yrittäjille eli useimmiten pienyrittäjille. Onneksi joku toimittaja sentään keksi kysyä Sinnemäeltä hankalan kysymyksen:

”Kysyttäessä, miten osinkojen verotus kannustaa ihmisiä ryhtymään yrittäjiksi, Sinnemäki piti pienen tuumaustauon.

- Yrittäjälle jää mahdollisuus vähentää tappioita. Yrittäjät varmasti ajattelevat, että yrittäjällä on huomattavasti paremmat tulot kuin mitä palkansaajana on mahdollista.”

Tuollaista näkökulmaa Sinnemäki ei tainnut olla tullut ajatelleeksikaan — tai ehkä tuli, mutta ehkäpä hänen tarkoituksenaan onkin nimenomaan estää ihmisiä ryhtymästä yrittäjiksi.

Tähän artikkeliin viittasi nimimerkki ”kultaraha” Pasi Matilaisen artikkelin Neljännes suomalaisista kannattaa tasaveroa - puolueista vain Liberaalit keskusteluosiossa. Alkuperäinen englanninkielinen artikkeli The Myth of the Scandinavian Model on selkeää ja helposti ymmärrettävää kieltä, mutta siitä huolimatta (tai ehkä juuri sen takia) päätin viikonloppupuhteena suomentaa sen. Ulkoasun ja luettavuuden takia en kursivoinut lainattua tekstiä, koska artikkeli on melko pitkä, mutta sisennetty osa on siis tekstiä, jossa minun osuuteni rajoittuu suomen kielelle kääntämiseen. Artikkeli sisälsi paljon havainnollistavia kuvaajia, mutta koska kuvien tekijänoikeus on yleensä vahvempi kuin tekstin (tekstiähän saa suunnilleen vapaasti lainata kunhan mainitsee lähteen, tosin kokonaisten artikkelien kääntämisestä toiselle kielelle en ole ihan varma), niin en tohtinut niitä tässä omassa blogissani julkaista. Kuvat löytyvät alkuperäisestä artikkelista, ja ainakin ne kannattaa siitä käydä vilkaisemassa, sillä tekstissä viitataan niihin usein.

Pohjoismaisen hyvinvointivaltion myytti

”Yhdysvaltojen yhteiskuntajärjestelmä on viallinen, mutta niin on myös Ranskan” kirjoitti hiljattain pariisilaislehti Le Monde. Sen mukaan Euroopan pitäisi ottaa käyttöön ”pohjoismainen malli”, jonka väitetään yhdistävän anglosaksisen taloudellisen tehokkuuden ja manner-eurooppalaisen sosiaaliturvan.

Pohjoismaisen mallin ylistäminen on lähtöisin brysseliläisestä aivoriihestä Bruegelista, ”jonka tarkoitus on antaa panoksensa eurooppalaisen talouspolitiikan tekemiseen.” Tuo aivoriihi on ranskalais-saksalainen hallitusten aloitteesta syntynyt hanke, ja se saa paljon rahoitusta EU-maiden hallituksilta ja valtionyhtiöiltä. Lokakuussa Bruegel julkaisi pohjoismaisen mallin puolesta puhuvan tutkimuksen.

Ghentin yliopiston taloustieteen laitoksen julkaisema artikkeli ”Fiscal Policy Employment and Growth:  Why is the Euro Area Lagging Behind” tekee saman. Tämä artikkeli, jota myös rahoitti hallitus, vertailee skandinavialaista politiikkaa muiden EU-maiden politiikkaan.

Todistaakseen väitteensä artikkelin kirjoittajat jättivät mielivaltaisesti Irlannin, Espanjan ja  Portugalin (kolme parhaiten pärjännyttä EU-taloutta) huomioimatta ja ottivat mukaan  öljyntuottajamaa Norjan skandinaavisiin maihin (öljytulot muodostavat yli 20% Norjan  bruttokansantuotteesta). On vaikea kuvitella, etteivät yhden Belgian suurimman yliopiston  professorit olisi tajuneet miten tällainen mielivaltainen aineiston valinta vaikuttaa tutkimuksen  lopputuloksiin. Täten heidän tekstiään onkin luettava enemmänkin ideologisena pamflettina kuin  tieteellisenä tutkimuksena…

Hyvinvointivaltion romahdus

Kuitenkin, huolimatta Bruegelin ja manipuloitujen akateemisten tutkimusten ja eurooppalaisen median  ylistyksestä, suurimpien skandinavialaisten talouksien tehokkuus on myytti. Ruotsalainen ja  suomalainen hyvinvointivaltio ovat taantuneet jo pitkän aikaa. 1990-luvun alussa ne olivat lähes vararikossa. Vuosina 1990-1995 työttömyys viisinkertaistui. Skandinavialaiset maat eivät ole onnistuneet toipumaan.

Vuonna 1970 Ruotsin varallisuustaso oli neljänneksen korkeampi kuin Belgian. Vuoteen 2004 mennessä  Ruotsi oli pudonnut Belgian alapuolelle, sijalle 13. OECD:n vauraimpien maiden listalla, jolla se oli vuonna 1970 sijalla 4.

OECD:n lukujen mukaan Tanska oli maailman viidenneksi vaurain talous vuonna 1970, heti Sveitsin ja Yhdysvaltain jälkeen. Vuonna 2004 Tanska oli sijalla 10.

Suomikaan ei pärjännyt hyvin. Vuosina 1989-2004, jolloin Irlanti nousi sijalta 21. sijalle 4.,  Suomi putosi sijalta 8. sijalle 15.

Italian kanssa nämä kolme skandinavialaista maata ovat EU:n huonoimmin pärjänneet taloudet. Malliesimerkiksi nostamisen sijasta eurooppalaisten poliitikkojen pitäisi karttaa skandinavialaisia käytäntöjä.

Työpaikat

Siinä missä huonosti pärjännyt Belgian talous kykeni luomaan 8% lisäyksen työpaikkoihin vuosina 1981-2003, Ruotsin ja Suomen taloudet eivät kyenneet luomaan yhtään lisää työpaikkoja kahteen  vuosikymmeneen. Tanska pärjäsi hieman paremmin, koska se ”aktivoi” työmarkkinoitaan tekemällä  niistä ”joustavampia”. Työntekijän erottaminen tehtiin helpommaksi. Rakennusalalla irtisanomisaika  lyhennettiin viiteen päivään.

Työttömyyskorvaukset tehtiin määräaikaisiksi siten, että pitkään työttöminä olleet tai nuoret  saattoivat menettää oikeuden työttömyyskorvaukseen, jos he kieltäytyivät ottamasta vastaan koulutustaan tai kokemustaan vastaamatonta työtä. Tämän seurauksena tuottavuuden kasvu oli Tanskassa hitaampaa kuin Ruotsissa tai Suomessa.

Nämä ankarat keinot pienensivät työttömyysprosenttia, mutta eivät poistaneet työttömyyden syytä, nimittäin korkean veroasteen aiheuttamaa sekä työnantajia että työntekijöitä vaivaavaa motivaation puutetta.

Rajuista toimenpiteistä huolimatta tuottavuuden ja vaurauden kasvu Tanskassa on ollut heikkoa.  Pettymys tanskalaisiin poliitikkoihin on yksi syy äärioikeiston kannatuksen kasvuun.

Iso hallitus, paha hallitus

Miksi skandinavialaiset protestanttisesta työmoraalista ja kansalaistensa velvollisuudentunnosta huolimatta pärjäävät vertailussa niin huonosti? Suurin syy tähän on hyvinvointivaltion olennainen ominaisuus: korkea verotus. Vuosina 1990-2005 kokonaisveroaste oli Suomessa 55%, Tanskassa 58% ja Ruotsissa 61%. Tämä on lähes puolitoista kertaa OECD-maiden keskiarvo.

Amerikkalainen taloustieteilijä James Gwartney osoitti OECD-maiden talouksien eroavaisuuksia käsittelevässä tutkimuksessaan, että taloudellisen kasvun ja verotaakan välillä on selvä  korrelaatio. Mitä korkeampi veroaste, sitä vähäisempi talouskasvu.

Tälle ilmiölle on yksinkertainen ja looginen selitys. Mitä korkeampi veroaste on, sitä vähemmän ihmisiä kiinnostaa tehdä yhteiskunnan kannalta hyödyllistä työtä. Mitä byrokraattisempi hallinto, sitä enemmän resursseja siirtyy tuottavalta sektorilta tuottamattomalle sektorille.

Irlanti: tehokas vaihtoehto

Irlannin esimerkki on todistanut, että veroasteen keventäminen saa hiljaisimmankin talouden huimaan kasvuun. Irlannin veroasteen dramaattinen alentaminen vuoden 1986 53%:sta nykyiseen 35%:iin on  luonut vaurautta keskimäärin 5,6% vuodessa kasvattavan buumin kahden viime vuosikymmenen ajaksi samalla, kun työpaikkojen määrä on noussut yli 50%. Vain 18 vuodessa irlanti kohosi sijalta 22. sijalle 4. OECD:n vaurautta vertailevassa tilastossa. Irlanti ei huonontanut sosiaaliturvansa tasoa. Päinvastoin, odottamattoman raju kasvu johti verotulojen ja siten julkisen sektorin  budjettien kasvuun. Se antoi Irlannille resursseja tehostaa ja kehittää hallintoaan.

Irlantilaisen mallin yksi tärkeä osa on ”reilu verotusjärjestelmä”, jossa verotuksen painopiste on kulutuksessa eikä työn tekemissä tai yritysten voitoissa. Suoran ja epäsuoran verotuksen pitäminen tasapainossa motivoi niin työntekijöitä kuin yrittäjiäkin työskentelemään enemmän. Se rohkaisee uusien ideoiden syntymistä ja takaa, että mahdollisimman moni on mukana työelämässä. Tällainen verotus ei myöskään laske sosiaaliturvan rahoittamisen taakkaa pelkästään kotimaisen tuotannon harteille. Kulutuksen verottaminen varmistaa, että myös ulkomailla tuotetut hyödykkeet tuovat oman  osansa verotuloista.

Irlantilainen malli yhdistää niin kutsutun manner-eurooppalaisen ”aktiivisen hyvinvointivaltion” anglosaksiseen vapaaseen markkinatalouteen. Malli on tehokas. Irlanti voittaa kaikki muut EU-maat  vauraudessa, työpaikkojen luonnissa, sosiaalimenoissa ja työn tehokkuudessa per tunti.

Sijoittamista tulevaisuuteen

Vaurautta tuhoavan pohjoismaisen mallin ja buumeja luovan irlantilaisen mallin erot on helppo nähdä. Kumma kyllä Ranskan tai Saksan hallitukset eivät kuitenkaan näytä huomanneen niitä. Eivätkä belgialaisetkaan. Belgian hallitus ehdotti verotuspolitiikan muuttamista tanskalaisen mallin mukaiseksi. Verotaakkaa ei kevennetä eikä verotuksen painopistettä siirretä tuotannosta kulutukseen, vaan yhdestä tuotannontekijästä (työ) toiseen (pääoma), jonka verotaakka on jo valmiiksi ylimitoitettu. Säästämiseen ei myöskään kannusteta. Inflaation ja verojen, jotka Euroopan säästöjen verotusdirektiivin ansiosta ovat pian 35%, säästötilien reaalinen vuosikorko tulee olemaan -2%. Tämä tarkoittaa, että jokaisella kolmekymppisellä, joka säästää yhden euron tänään, on tilillään 54 senttiä, kun hän täyttää 60.

Vain kuudessa vuodessa Belgian säästämisaste onkin laskenut yli neljänneksellä: vuoden 1998 12,4%:sta vuoden 2004 9,1%:iin. Säästämisaste tulee putoamaan vielä lisää, joka taas tuhoaa kaikki sijoittamisen reservit. Aivan kuten työn, myös säästämisen ja sijoittamisenkin pitää olla tuottoisaa, jotta ihmiset siihen ryhtyvät.

Ylimitoitettu veroitus

Vuonna 2004 talouskasvu oli 5%, joka on uusi maailmanennätys. Kiinassa ja Intiassa on talousbuumi, Yhdysvaltojen ja Japanin talous on toipumassa. Gwartneyn tulokset selittävät, miksi läntisen manner-Euroopan maat, kuten Belgia, eivät päässeet osallisiksi tästä talouskasvusta. Belgian verotaakka on 9% korkeampi kuin OECD:n keskiarvo ja 15% korkeampi kuin Yhdysvalloissa tai Japanissa. Jos läntinen manner-Eurooppa ei muuta politiikkaansa, sen nykyinen suhteellinen köyhtyminen muuttuu pian absoluuttiseksi köyhyydeksi.

Globalisaatioon sopeutumaton verotus

Sen verotusjärjestelmä ei ole onnistunut vastaamaan globalisaation haasteeseen. Tuotannon verotus on vastakohta tuonnin verotukselle. Se kaksinkertaistaa tuotantokustannukset Euroopassa, ja niin tehdessään puolittaa tuottavuuden. Protektionismin tavoin tämäkin tekee haittaa kansainväliselle kaupalle, mutta vastakkaiselle osapuolelle.

Läntinen manner-Eurooppa menettää työvoimavaltaiset alansa kiihtyvällä vauhdilla huonomman tuottavuuden maihin. Tällainen tuotannon siirtäminen korkean tuottavuuden maasta matalan tuottavuuden maahan on haaskausta. Se ei ole pelkästään katastrofi Länsi-Euroopan työllisyydelle. Se on huono asia myös koko maailmalle, koska Länsi-Euroopan korkean tuottavuuden tuotantovälineitä ja infrastruktuuria ei käytetä sen täydellä teholla. Tämä johtaa siihen, että globaali työvoiman jakautuminen ja vaurauden luominen eivät toteudu parhaalla mahdollisella tavalla. Poliitikkojen pitäisi ymmärtää, että talouskasvua ei luoda rankaisemalla tuottavia kansalaisia verottamalla eikä kollektiivisella köyhtymisellä ja sosiaalitukien leikkaamisella, vaan verotusta keventämällä ja byrokratiaa vähentämällä. Irlanti on näyttänyt, että se voidaan tehdä, ja miten se tehdään.

Alkuperäinen artikkeli: http://workforall.net/ScandinavianModel.html

Kirjoittajat: Martin De Vlieghere, Paul Vreymans ja Willy De Wit.

Herra Lisko kirjoittaa kärkevää ja värikästä tekstiä, ja antaa itsestään hyvinkin teatraalisen ja epähumaanin kuvan (onko se kuva todellinen, sitä emme tietenkään voi mistään tietää), mutta asiasisällöltään hänen kirjoituksensa osuu ja upottaa koko hyvinvointivaltion käsitteen. Teksti on kirjoitettu Yhdysvalloissa, ja käsittääkseni kertoo Yhdysvalloista, mutta ainakin minusta tuntuu sopivan lähes täsmälleen myös Suomeen. Ladies and gentlemen, I give you… Mr. Lizard (sssshhhhhhhhh):

Mitä pahaa on siinä, että välittää toisista ihmisistä?

Vastaus riippuu siitä, kenestä välität ja mistä syystä. Varsinainen kysymys ei kuitenkaan ole, että ”Pitäisikö ihmisten välittää toisistaan?” Oleellisin kysymys kuuluu: ”Pitäisikö yhteiskunnan pakottaa ihmiset välittämään toisistaan?” Ei tietenkään pitäisi. Jos annat myötätunnolle yhtään moraalista painoarvoa (minä en anna), olet kanssani samaa mieltä siitä, että pakottamalla aikaansaadulla myötätunnolla ei ole mitään moraalista arvoa. Toisin kuin poliittinen valta, myötätunto ei lennä ulos kiväärin piipusta. Valtion säätelemä myötätunto ei tuota lähimmäisenrakkautta, vaan vihaa ja kaunaa. Hyvinvointivaltion nousu ja lähimmäisenrakkauden tuho käyvät käsi kädessä.

Tämän todistivat minulle viime aikoina yleistyneet kerjäläiset, jotka keksivät kaikenlaisia syitä rahantarpeelleen. Monilla on nykyään kyltit, joissa lukee ”Auto hajosi, pitää korjata, tarvitsen vain $50,00 vauva ja vaimo epätoivoisia.” Ehkäpä jotkut noista kylttien tarinoista jopa pitävät paikkansa. Hyvinvointivaltion takia yleensä kuitenkin olemme taipuvaisia olettamaan, että kaikki rahantarpeessa olevat ovat huijareita. Miksi näin? Sosiaalitukijärjestelmä poistaa ihmisiltä moraalisen vastuun (jos joku tuntee sellaista omaavansa) toisten kärsimyksen helpottamisesta. Miksi antaa viisikymmentäsenttistä kerjäläiselle? Eivätkö maksamasi verorahat jo mene hänelle kodittomien asuntoloiden, sosiaalituen, ja muun vastaavan muodossa? Siksi lahjoituksen saadakseen kerjäläisen pitää saada potentiaalinen lahjoittaja uskomaan, että hän ei näitä sosiaalitukia jostain syystä saa.

Mutta, tietenkään et voi tarkistaa jokaisen kerjäläisen tarinaa. Et siis lahjoita kenellekään, ja pikkuhiljaa alat yhä enemmän ja enemmän kovettua tuntemaan vähemmän ja vähemmän empatiaa toisten tarpeita kohtaan.

Ne kerjäläiset, jotka ovat huijareita, tekevät muutakin kuin vain huijaavat muutaman kolikon — kohtuuttoman typeryyden hyväksikäytössä ei sinänsä ole mitään suurempia moraalisia ongelmia. Sen sijaan auttamishalun muuttaminen huijatuksi tulemisen syyksi aiheuttaa sen, että lähimmäisenrakkauden lisääntymisen sijasta hyve muuttuu paheeksi. ”Fool me once, shame on you, fool me twice, shame on me.” sanoo sananlasku, ja harva haluaa tulla huijatuksi kahta kertaa.

Oli aika, eikä niin kovin kauankaan aikaa sitten, kun ne, joiden ainoa mahdollisuus elämän välttämättömyyksien hankintaan oli kerjääminen, sentään ymmärsivät, että he elivät puhtaasti muiden hyvän tahdon varassa ja, että heidän ainoa keinonsa maksaa takaisin oli osoittaa vastaavaa hyvää tahtoa muille. Nykyään hyvinvointivaltio on kuitenkin luonut yhteiskunnallisen luokan, jonka edustajat uskovat, että on heidän oikeutensa elää muiden työllä, ja jos joku ei anna heille heidän haluamaansa vapaaehtoisesti, heillä on moraalinen oikeus ottaa se väkisin tai petoksen avulla. Vasemmistolaiset (toim. huom. alkuperäisen tekstin sana ”liberals” viittaa Yhdysvalloissa poliittiseen vasemmistoon) yleensä nauravat, kun konservatiivit syyttävät hyvinvointiyhteiskunnan toimivan avoimen rikollisesti, mutta rikollisuuden ja hyvinvointiyhteiskunnan moraali on täsmälleen sama — usko siihen, että tarpeesta johonkin seuraa oikeus saada se.

Alkuperäinen teksti http://www.mrlizard.com/OldSite/#PoliticalFAQ viimeinen kysymys ”What’s wrong with caring for people?”

Loukkaavaa kielenkäyttöä en hyväksy, ja uralla pitää voida edetä kykyjensä mukaan sukupuolesta riippumatta, samasta työstä sama palkka jne. Tätähän feministit ovat jo pitkään vaatineet, ja siinä olen heidän kanssaan täsmälleen samaa mieltä. Noiden itsestäänselvyyksien lisäksi artikkelissa haastateltu dosentti Pirjo Jukarainen sanoo artikkelin loppuosassa kuitenkin jotakin, joka ainakin minun korvaani särähti pahasti:

”Mielenkiintoista on mielestäni se, että esimerkiksi kaikissa Nato-maissa Puolaa lukuun ottamatta naisille on omat kuntotaulukkonsa, mutta meillä kuntotestien ja varusteiden kevennyksiin naissotilaille ei ole jostain syystä haluttu lähteä, Jukarainen kertoo Yle uutisille.”

Minusta on mielenkiintoista, että tuo on Jukaraisen mielestä mielenkiintoista. Artikkelin sävystä jäi nimittäin ainakin minulle sellainen kuva, että Jukarainen kannattaisi naisille keveämpiä varusteita ja omia (ilmeisesti miesten kuntovaatimuksia alempia) kuntotaulukkoja. Eli pitäisikö naisalokkaiden saada samat kuntoilu- ja kenttäkelpoisuuspisteet juoksemalla hitaammin ja kantamalla vähemmän varusteita kuin miesalokkaiden? Näiden pisteiden perusteella he sitten pääsisivät aliupseerikouluun tai reserviupseerikouluun ja siitä edelleen sotilasuralle — saaden saman palkan ja samanlaisen urakehityksen kuin miespuoliset kollegansa, vaikka eivät pysty samoihin fyysisiin suorituksiin.

Miten tuo istuu feministien samasta työstä sama palkka -vaatimuksiin? Olisiko se tasa-arvon mukaista?

Esimerkiksi juuri piiiitkältä työuupumuksen perusteella saamaltaan sairaslomalta palannut kansanedustaja Pertti Salovaara epäili palvelun olevan rikokseen yllyttämistä, ja lupasi tehdä asiasta ”heti huomenna” kirjallisen kysymyksen oikeusministeri Tuija Braxille. Salovaara on ilmeisesti vielä sen verran uupunut, ettei huomannut, että palvelussa luvataan maksaa vain rikesakot, eli kyseessä on korkeintaan yllytys rikkomukseen — ei rikokseen. Eikä se yllytyskään tunnu kovin loogiselta johtopäätökseltä, sillä saman logiikan mukaan voisi sanoa palovakuutuksen yllyttävään talonsa polttamiseen tai kaskovakuutuksen yllyttävän ajamaan tahallaan kolarin.

Joka tapauksessa mahdollisuus, että kansalainen voisi ottaa vakuutuksen virkavaltaa vastaan on saanut valtion pyhään auktoriteettiin lujasti uskovat suomalaiset sen verran kiihdyksiin, että koko asian oleellisin pointti uhkaa unohtua. Oleellisintahan tässä on se, että palvelulla on Sakkoturva Oy:n mukaan ollut kova kysyntä, ja tarkemmin sanottuna sen pohdiskelu, että miksi sillä on ollut kova kysyntä. Kovin kauaa ei asiaa tarvitse pohtia, sillä vastaus on melko itsestäänselvä: turvan ostaneiden mielestä rikesakolla rangaistava ylinopeus (korkeintaan 20 km/h yli rajoituksen) ei yksinkertaisesti ole väärin eivätkä he koe sitä liikenneturvallisuutta vaarantavaksi.

Tämä taas johtuu siitä, että nopeusrajoitukset on nykyään painettu niin alas, että monella tieosuudella normaaleissa keliolosuhteissa ne ovat paitsi suurin sallittu ajonopeus, myös samalla alhaisin järkevä matkanopeus. Nollakelillä, kun tienpinnalle on paikoitellen kertynyt mustaa jäätä tai kesällä, jos kaatosade yllättää keskellä yötä, ne ovat erittäin perusteltuja, ehkä sallivat olosuhteisiin nähden jopa liian suuren nopeuden, mutta hyvissä sääolosuhteissa mutkattomalla tiellä, kun muita tielläliikkujia ei näy ei kuulu, tuntuu turhan alhainen nopeusrajoitus silkalta kiusaamiselta. Liian tiukat säännöt ja nipottaminen (esimerkiksi kaiken maailman nollatoleranssikokeilut sakotuksessa tai yhä yleistyvät ”peltipoliisit”, joiden nappaama ylinopeussakko vaaditaan surutta auton omistajalta välittämättä siitä, ajoiko hän autoaan itse vai ei yms.) heikentävät liikenneviranomaisten arvovaltaa. Kyseisen sakkoturvapalvelun suosio on yksi esimerkki tuon arvovallan heikentymisestä.

Sakkoturvan kiihkeän tuomitsemisen sijasta pitäisi pysähtyä myös hetkeksi miettimään, että miksi moinen palvelu on yleensäkään päätetty perustaa, miksi sillä on kysyntää, ja tehdä tarvittavat johtopäätökset. Ei kuitenkaan ole lainkaan yllättävää, että mainittuja johtopäätöksiä ei haluta tehdä. On paljon helpompaa säilyttää illuusio nopeusrajoitusten pyhästä kaikkivoipaisuudesta, ja päästää primitiivireaktio valloilleen: Oksettavaa! Rikollista! Rikokseen yllyttämistä! Mitä tahansa kunhan ei vaan jouduta harkitsemaan sitä mahdollisuutta, että kaikkivaltias viranomainen olisi määrännyt jollekin tieosuudelle liian alhaisen nopeusrajoituksen.

Ei, en ole kaivanut jotain historiallista kauhutilastoa Stalinin Neuvostoliitossa toteutetuista kansanmurhista, tai mässäile Maon Kiinassa tapahtuneilla hirmuteoilla. Kyse ei ole kommuninistisista diktatuureista, vaan rauhallista ja demokraattista sosialismia harjoittaneesta Intiasta. Swaminathan S. Anklesaria Aiyar on tutkinut Intian taloushistoriaa, ja tehnyt yllä kuvatut johtopäätökset artikkelissaan ”Socialism Kills - The Human Cost of Delayed Economic Reform in India” (Cato Institute, Center For Global Liberty & Prosperity, Development Policy Briefing Paper No. 4).

Intia, joka saavutti itsenäisyytensä Brittien siirtomaahallinnosta vuonna 1947, ei koskaan siirtynyt kommunismiin, mutta noudatti tiukan sosialistista, vahvasti julkiseen talouteen nojaavaa ja sisäänpäinkääntynyttä talouspolitiikkaa, ja ryhtyi uudistamaan talouttaan vasta vuoden 1991 maksutasekriisin jälkeen. Kriisi sekä samaan aikaan tapahtunut Neuvostoliiton romahdus sai intialaiset poliitikot seuraamaan Deng Xiaopingin Kiinan taloutta parantaneita markkinauudistuksia. Vapaampi markkinatalous sai Intian bruttokansantuotteen per capita häikäisevään 7% vuosittaiseen kasvuun vuosina 2003-2008. Samaan aikaan intialaisten köyhien asema parantui valtavasti, lukutaitoisuus kasvoi ja imeväisikäisten kuolleisuus pieneni selvästi.

Vuonna 1971 imeväisikäisten kuolleisuus oli Intiassa 132 kuollutta tuhatta syntynyttä kohti. Vuonna 2008 se oli 53 kuollutta tuhatta syntynyttä kohti. Kun tätä verrataan Intian bruttokansantuotteen kehitykseen havaitaan, että yhden prosentin kasvu BKT:ssa per capita tarkoitti imeväiskuolleisuuden pienenemistä 0,82 prosentilla. Lukutaitoprosentin suhteen tuo suhde on, että lukutaidottomuus vähentyi 0,56% aina, kun BKT per capita kasvoi yhden prosentin. Köyhyysrajan yläpuolelle nousseiden osuus puolestaan kasvoi 0,68% kun BKT per capita kasvoi yhden prosentin.

Näiden havaintojen pohjalta Aiyar arvioi, paljonko nuo mainitut asiat olisivat kehittyneet, jos Intia olisi aloittanut talousuudistuksensa jo vuonna 1971, kun Aasian taloustiikereiksi kutsuttujen Etelä-Korean, Taiwanin, Singaporen ja Hong Kongin 60-luvulla aloittaman markkinoiden vapauttamisen tulokset alkoivat olla selvästi havaittavissa. Käytettävissään olevien tilastojen perusteella hän päätyy kirjoituksen alussa mainittuihin lukuihin. [Lisäys 10.12.2009: Eli jos uudistukset olisi aloitettu jo 1971, niin (laskennallisesti) 14,5 miljoonaa vauvaa olisi säilynyt hengissä, 261 miljoonaa ihmistä olisi oppinut lukemaan ja 109 miljoonaa noussut köyhyysrajan yläpuolelle.]

Tällaiset laskelmat ovat tietenkin vain arvioita, koska ne perustuvat kuviteltuun tilanteeseen, eikä Aiyar väitäkään saamiensa lukemien olevan tarkkoja. Ne ovat kuitenkin varmasti suuntaa-antavia, ja talousuudistukset 60-luvulla aloittaneiden ”taloustiikereiden” tilanteesta kertovat tilastot tukevat Aiyarin väitteitä. Esimerkkinä Aiyar mainitsee imeväiskuolleisuuden pienenemisen Etelä-Koreassa, jossa se vuonna 1960 oli 90 kuollutta tuhatta syntynyttä kohti ja vuonna 1995 se oli 6 kuollutta tuhatta syntynyttä kohti. Imeväiskuolleisuuden tai lukutaitoprosentin yhteys BKT:n kasvuun ei tietenkään ole suora, vaan oleellista on, miten resurssit käytetään, mutta kasvava BKT tarkoittaa kuitenkin sitä, että käytettäviä resursseja on enemmän.

Kieltämättä provosoivan otsikon tarkoitus ei ole syyttää intialaisia sosialistipoliitikkoja murhaajiksi, vaan osoittaa, että (luultavasti) hyvää tarkoittava politiikka johtikin valtavaan määrään inhimillisiä tragedioita. Kuten Aiyar artikkelinsa lopussa toteaa: todellakin, tie helvettiin on päällystetty hyvillä aikomuksilla.

* * *

Lopuksi pari ilmoitusasiaa tärkeysjärjestyksessä:

• Liberaalien kannattajakortteja voi nyt tulostaa itse korttikeräyskampanjan verkkosivulla, ja lähettää vastaanottajan laskuun. Käykäähän allekirjoittamassa! Homma on nyt tehty niin helpoksi kuin se tällä hetkellä on mahdollista, sillä oikeusministeriö ei vielä hyväksy sähköisesti allekirjoitettuja kortteja.
• Tervetuloa mukaan Keski-Suomen liberaalien tapaamiseen Gastro Pub Jaloon perjantaina 11.12.2009 klo 19:00 (alkamisaika, seuraan voi liittyä myöhemminkin). Tätä voisi pitää vaikkapa eräänlaisina pikkujouluina, vaikka yhdistyksellä ei olekaan mahdollisuuksia tarjota osallistujille mitään, ja paikkanakin julkinen ravintola.